Tekstin alkuun
Etusivu - Bert Hockman
Arkisto

Narubasistivitsejä / Joutilaisuudesta


 


 

NARUBASISTIVITSEJÄ

”Tulkaa muusikot syömään, tuu sääkin narubasisti sieltä.”

Muusikkopiireissä, eri lajin yhtyeissä ja kokoonpanoissa
harrastetaan omalaatuistaan huumoria
aivan kuin muillakin ammattialoilla. Kerrotaan juttuja, kaskuja, vitsejä, arvoituksia ja mietelauseita toisista muusikoista, heidän tyyleistään ja soittimistaan sekä keikoilla sattuneista kommelluksista. Vitseissä juhlitaan usein sanavalmista muusikkoa, joka onnistuu palauttamaan musiikkia liikaa älyllistävät maan pinnalle. Huumorin varjolla kasku tiedottaa myös musiikkimaailman arvohierarkiasta. Vitsien avulla naureskellaan ahdistaville tilanteille. Ryhmänsisäisen kiusottelun mahdollistaa rikas arvoituspilaperinne. Jokaisessa kokoonpanossa on yleensä pari soitinryhmän edustajaa, joiden kustannuksella lasketaan leikkiä.

Klassisissa yhtyeissä pilaillaan alttoviulistin
tai käyrätorven soittajan kustannuksella. Puhallinyhtyeissä ja rockyhtyeissä pilkan kärki kohdistuu erityisesti basistiin ja rumpaliin. Uusimmat tulokkaat pilkan kärkikaartiin ovat skifflemuusikot: narubasisti ja pyykkilaudan soittaja. Ikävintä lienee silloin, jos on kaksinkertainen typerys; nimittäin narubasistiksi pyrkivä pyykkilaudan soittaja.

Mikä on narubasisti ?
- Se on se, joka roikkuu muusikoiden mukana.

Narubasisti valitti lääkärilleen, että kukaan ei ota häntä tosissaan.
- Älkää nyt hupsiko, sanoi läääkäri.

Mistä erottaa narubasistin ja alkueläimen ?
- Alkueläimen älykkäästä katseesta.

Millainen on todellinen herrasmies ?
- Narubasisti, joka ei soita.

Mitä yhteistä on näppylällä ja narubasistilla ?
- Jos ne eivät haittaa, niin antaa niiden olla.

Mitä eroa on kamelilla ja narubasistilla ?
- Kameli pystyy olemaan kymmenen päivää juomatta.

Mitä yhteistä on sipulin pilkkomisella ja narubasson soitolla ?
- Kumpikin itkettää.

Miksi narubasisti ei käytä talvella päähinettä ?
- Mitäpä suojattavaa hänellä olisi.

Miten saadaan narubasistin aivot herneen kokoiseksi ?
- Puhalletaan ilmaa täyteen.

Mitä eroa on ruumisarkulla ja narubassolla.?
- Arkussa ruumis on sisäpuolella.

Montako narubasistia tarvitaan joukkohautaan ?
- Mahdollisimman monta.


Mitä eroa on erämaalla ja narubasistilla ?
- Erämaa elää.

Miksi narubasisti meni takaperin lentokoneeseen ?
- Hän oli saanut peruutuspaikan.

Miksi narubasisti ei voi saada HIV-tartuntaa ?
- Viruksellakin  on ylpeytensä.

Miten narubasisti pelastetaan avannosta ?
- Mieluiten ei mitenkään.

Mitä eroa on tulitikulla ja narubasistilla ?
- Tulitikulla sytyttää.

Miksi narubasistilla on päänsärkyä niin usein ?
- Koska sairaus iskee kehon heikoimpaan kohtaan.

Mikä on narubasistin aivosolujen yleisin kuolinsyy?
- Yksinäisyys.

Miksi narubasistin aivot ovat rusinan kokoiset ?
- Ne ovat turvoksissa.

Mitä eroa on lyhtypylväällä ja narubasistilla ?
- Lyhtypylvään yläpäässä on valoa.

Mitä eroa on syövällä ja narubasistilla ?
- Syöpä kehittyy.

Mitä eroa on Harley Davidsonilla ja narubassolla ?
- Harley Davidsonin voi virittää.

Miksi narubasisti ajoi keikkabussin rotkon reunan yli ?
- Hän halusi kokeilla pitävätkö ilmajarrut.

Mistä tietää, että keikkalava on suorassa ?
- Narubasistilla valuu kuolaa molemmista suupielistä.

Mitä tulee kun risteytetään roudari ja narubasisti ?
- Tyhmä roudari.

Miksi voi kutsua narubasistia, jolla on soittaessaan tulpat korvissa ?
- Ihan miksi vaan.

Narubasisti soitti poliisille.
- Vaimoni on hirttäytynyt.
-  Rauhoittukaa, tulemme kohta, sanoi poliisi. 
Basisti soitti hetken kuluttua uudelleen poliisille.
- Ei tarvitse tulla, sain jo narun irti.

Narubasisti yöpyi tyttöystävänsä kanssa kaukaisen tanssilavakeikan jälkeen eräässä maalaistalossa. Aamulla emäntä esitteli pariskunnalle navetassa lypsämistaitojaan ja  kehotti neitokaista kokeilemaan. Tyttö veteli utareita ja kysyi sitten:
- Kuinkas kauan näitä puristellaan ennenkuin ne kovenevat ?

Eräs neitokainen tuli raskaaksi epämääräisissä olosuhteissa keikan aikana ja koko bändi haastettiin laboratoriokokeisiin isyyden määrittelemiseksi. Narubasisti kutsuttiin ensin kokeisiin. Hän palasi pian ja sanoi tyytyväisenä:
- Ei hätää kundit, ei ne pääse jäljille, ne ottaa näytteen vaan sormenpäästä.

Narubasistilla oli 18 -vuotias tytär, joka kerran saapui kotiin kyyneleet silmissä.
- Isä, olen raskaana, tyttö nyyhkytti.
- Hetkinen, kysyi basisti, oletko varma, että lapsi on sinun ?

Narubasisti oli ostanut kuplavolkkarin ja tutki sitä pyykkilaudan soittajan kanssa, joka avasi etupellin ja sanoi
- Hei, täällä ei ole moottoria.
Basisti oli sillä välin avannut takaluukun.
- Ei se mitään, sanoi basisti, täällä on ylimääräinen.

Narbasisti näki vuosien jälkeen vanhan keikkatoverinsa.
- Kylläpä olet muuttunut, sanoi basisti, ennen olit lihava, nyt laiha, ennen sinulla oli paksu tukka, nyt olet kalju, ennen olit pitkä ja nyt näytät kutistuneen.  Voi Lahtinen, kylläpä olet muuttunut.
- Nimeni ei ole Lahtinen, sanoi toinen.
- Voi jumalauta, sanoi basisti, olet muuttanut nimesikin.

Narubasistin vaimo huomaa miehensä palaavan keikkaputkelta ruusupuska kainalossaan ja sanoi naapurin rouvalle.
- Sieltä se tulee ruusupuskan kanssa ja se tietää sitä, että saan maata jalat levällään koko viikon.
- Mitä, kysyi naapurin rouva, eikö teillä ole kukkamaljakkoa ?

Narubasisti iski ravintolasta tutuhkon tytön,  joka sanoi:
- Olen kuullut paljon rakastelemistaidoistasi.
- No jaa, sanoi basisti mielissään, niissä nyt ei ole paljon kehumista.
- Niin minullekin on kerrottu, sanoi tyttö.

Narubasisti kysyi huoltoasemalla, että löytyisikö punaista öljyä.
- Mihin punaista öljyä tarvitaan, ihmetteli myyjä.
- No kun nuo jarruvalot ei taaskaan pala, sanoi basisti.

Narubasisti oli pahassa jurrissa Helsingissä ja kysyi vastaantulijalta:
- Missäs minä oikein olen ?
- Mannerheiminkadun kulmassa, sanoi tyyppi.
- Ei tarvi mennä yksityiskohtiin, sanoi basisti, mikä kaupunki ?

Narubasisti epäili saaneensa ruotsinlaivalla tippurin ja meni valittamaan vaivoistaan lääkärille, joka sanoi:
- Pelkäänpä, että teidän vaivanne onkin angina pectoris.
- Hitto, sanoi basisti, tiesin, että se kimma oli kreikkalainen, mutta mistä hitosta sinä tiedät sen nimen.

Narubasisti rakastui tulisesti kauniiseen neitoseen keikallaan ruotsinlaivalla ja ehdotti suoralta kädeltä naimisiinmenoa.
- Mutta, hyvä kulta, sanoi tyttö, minä olen nymfomaani.
- Ei se mitään, sanoi basisti,  en välitä vaikka varastaisit kuinka paljon tahansa. Pääasia, että olet uskollinen minulle.

Pesulaudan soittaja soitti kaverilleen narubasistille.
- Hei, tuu tänne, meillä on hurjat bileet menossa.
- En taida oikein voida tulla, sanoi basisti, mulla on herpes.
- Ota se mukaan, tää jengi täällä ryyppää mitä tahansa.

Narubasisti palautti kauppaan pari päivää aikaisemmin ostamansa wc-harjan.
- Miksi palautatte harjan, kauppias kysyi.
- Kyllä paperi on paljon pehmeämpää, basisti sanoi

Narubasisti meni baariin. Baarimikko halusi saada hieman juttua aikaan ja kysyi: Oletko kuullut uusimman narubasistivitsin ?
- Varo sanojasi, sanoi narubasisti, minä olen narubasisti.
- Ei se haittaa, sanoi baarimikko, yritän kertoa sen oikein
h i t a a s t i.

Lääkäri narubasistille:
- Teillä on vettä polvessa.
- Miten ihmeessä, sanoi basisti, minähän en juo koskaan vettä.

Narubasisti oli saanut pahan tärskyn päähänsä ja lääkäri päätti testata tilanteen. Lääkäri osoitti jalkojaan ja kysyi mitä ne ovat.
- Jalat, vastasi basisti.
Lääkäri osoitti käsiään ja kysyi, mitä ne ovat.
- Kädet,  vastasi basisti.
- Entä nämä ?
- Korvat.
- Entä nämä ?
- Silmät.
- Ei mitään hätää. Hyvinhän se muisti pelaa. 
- Niin, sanoi basisti ja osoitti päätään, onhan minulla nämä munuaiset.

Tyhmä, tyhmempi, narubasisti, joka oli tenori.

Ravintoloitsija pyysi ystäväänsä narubasistia hankkimaan bändin
illanviettoon. Basisti toi mukanaan kaksi muuta narubasistia ja viulistin, jolloin ravintoloitsija sanoi harmistuneena:
- Minähän pyysin sinua tuomaan bändin.
Narubasisti kääntyi toisen narubasistin puoleen ja sanoi:
- Minähän sanoin, että tuo viulisti olisi pitänyt jättää pois.

Pyhä Pietari halusi tutustua taivaaseen pyrkijöihin
- Mikä sinun älykkyysosamääräsi on, hän kysyi jonon ensimmäiseltä jonottajalta.
- 165 pistettä, sanoi krakakaulainen herrasmies.
- Hienoa,  tervetuloa. Voitaisiin keskustella tieteistä, vaikka mustista aukoista.
- Entä sinun ?
- 145, sanoi pitkätukkainen taiteilija.
- Hienoa,  tänne vaan, sanoi Pietari, jutellaan taiteista.
- Entä sinun, hän kysyi kolmannelta jonottajalta.
- 14, sanoi kolmas.
- Mainiota, mainiota, sanoi Pietari, tarvitsemmekin enkelikuoron taustabändiin narubasistin.

Miksi narubasisti otti kiikarin muusikkotoverinsa hautajaisiin?
- Vainaja oli kaukainen sukulainen.

Narubasisti meni musiikkikauppaan ostamaan bändille soittimia.
- Haluan tuon tuon punaisen trumpetin seinältä ja tuon valkoisen hanurin nurkasta.
- Kyllä minä voin tuon vaahtosammuttimen myydä, sanoi myyjä, mutta lämpöpatteria en ala seinästä repimään.

Vaimo tuli kotiin ja näki narubasistimiehensä seisovan huoneessa pistooli ohimolla.
- Voi rakas, mitä aiot tehdä, huusi vaimo
- Suu kiinni, vastasi basisti. Sinun vuorosi on seuraavana.

Narubasisti ajoi keikka-auton huoltoasemalle.
-Pannaanko tankki täyteen, kysyi myyjä.
-Pannaan melkein täyteen, vastasi basisti, siellä on vielä vähän jäljellä

Narubasisti kertoi lapsena pudonneensa korkean talon katolta.
- Ja jäit henkiin, ihmetteli kitaristi.
- Niin jäin, vastasi basisti, mistä muuten arvasit.

Narubasisti meni musiikkikauppaan.
- Saanko äänilevyn.
- Jotain kevyttä musiikkia, kysyi myyjä.
- Ei sen väliä, vastasi basisti, mulla on auto tuossa ulkona.

Narubasisti oli keikkabussissa, kun tultiin tunneliin, jonka suurin sallittu  korkeus oli 3,5 metriä. Bussin korkeus oli 3,8 metriä.
- Täytyy pysähtyä, sanoi kuski.
- Poliiseja ei näy missään, sanoi basisti, anna mennä vaan.

Kolme skifflemuusikkoa oli joutunut autiolle saarelle. Rantaan ajautui lamppu,
jossa oli lampunhenki, joka lupasi kaikille yhden toivomuksen.
- Jospa pääsisin kotiin, sanoi banjonsoittaja  ja pääsi kotiin.
- Minäkin haluan kotiin, sanoi pyykkilaudan soittaja ja pääsi kotiin.
- Täällä on niin yksinäistä, sanoi narubasisti, kunpa kaverit olisivat vielä täällä.

Narubasistin vaimo oli juuri synnyttänyt.
- Arvaa kumpi tuli, kysyi basisti banjonsoittajalta.
- Tyttö.
- Väärin, saat arvata toisen kerran.
- Poika.
- Oikein, sanoi basisti, kuka sen sinulle ehti kertoa.

Kaksi skifflemuusikkoa oli keikallamatkalla, kun narubasistille tuli kesken kaiken hätä ja auto pysäytettiin. Basisti meni metsään ja huusi hetken päästä:
- Hei, onko sulla paperia ?
- Ei ole, huusi pyykkilaudan soittaja, kyllä sinun nyt täytyy jättää se sinne metsään.

Miksi narubasisti menee aina kipsiin Meritan pankkiautomaatilla.
- Koska siinä lukee SOLO.

Skifflebändi soitti ja vuorossa oli pitkä hanurisoolo.
Se ei ottanut loppuakseen, jolloin eräs kuulija kysyi.
- Miksi hanurisoolo on noin pitkä.
Pyykkilaudan soittaja vastasi:
- Hanuristi ei uskalla lopettaa, koska seuraavana on vuorossa narubassosoolo.

Narubasisti teki kuolemaa ja halusi tunnustaa vaimolleen.
- Olen ollut uskoton muutaman kerran ja olen silloin kääntänyt joka kerran kulman nuottivihosta.
Vaimo puolestaan sanoi:
- Minäkin olen ollut uskoton ja olen aina silloin tiputtanut riisinjyvän kulhoon.
Vaimo haki nuottivihon ja totesi, että viisi kulmaa oli käännetty ja sanoi miehelleen:
- Nyt kun me kummatkin olemme tunnustaneet, niin haen sen  kulhon ja keitän sinulle sen kunniaksi oikein riisipuuroa.

Mikä ero on vahingolla ja onnettomuudella ?
- Jos narubasisti putoaisi Tammerkoskeen, niin se olisi vahinko, mutta jos joku kiskoisi hänet sieltä ylös, niin se olisi onnettomuus.

Kenraali, piispa ja narubasisti kiistelivät siitä, kuka saa eniten kunnioitusta.
Kenraali sanoi:
- Kaikki seisovat asennossa edessäni.
Piispa sanoi:
- Kaikki kumartavat edessäni.
Narubasisti sanoi:
- Kun menen keikalle, niin ravintolan hovimestari sanoo: Herra Jumala, taasko sinä soitat täällä.

Narubasistin vaimo sai vauvan. Naapuri ihmetteli:
- Vauvahan on aivan kuin isänsä.
- Niin on, sanoi vaimo, kuulisitpa millaisen metelin se nostaa, kun siltä ottaa pullon pois.

Mitä narubasisti sanoi vaimolleen, kun tämä oli synnyttänyt kaksoset ?
- Kuka on se toinen mies ?

Narubasisti osti pyörän, ajoi talon ympäri ja kehui kavereille:
- Katsokaa, mä ajan ilman käsiä.
Seuraavalla kierroksella hän sanoi:
- Katsokaa, nyt mä ajan ilman hampaita.

Nuhteettomasti soittanut narubasisti pääsi taivaaseen ja kysyi Pyhältä Pietarilta, että mitenkäs täällä oikein toimitaan.
- Ensiksi syödään puuroa, sitten on kuorolaulua, sitten on lounastauko ja vähän harpunsoittoa, siten kävellään puutarhassa, syödään ja taas lauletaan kuorossa, yhdeksältä on nukkumaanmenoaika.
Voi ei, ajatteli basisti, kyllä helvetissä voisi olla  parempi meininki ja pyysi Pietarilta lupaa saada käydä katsomassa.
Basisti kävi Helvetin portilla ja näki kuinka muusikkotoverit siellä istuivat pubissa tuopit kädessään ja tyttöjä sylissään.
Basisti palasi taivaaseen ja kertoi kuinka asiat on hyvin Helvetissä, mutta Pietari sanoi:
- Lapseni, lapseni, kaikki ei ole miltä näyttää. Tuopeissa on reikä pohjassa ja tytöillä ei ole reikää ollenkaan.

Skifflebändissä myös laulusolistina toimiva narubasisti
oli iskenyt keikalla naisen ja pääsi hänen kanssaan sitten sänkyyn. Basisti laittoi kätensä tytön vatsalle ja lausui kauneimmalla äänellään:
-  I love you.
- Vähän alempaa, sanoi tyttö, niin tuntuu paremmalta.
Basisti sanoi: 
- I LOVE YOU

Narubasistilla oli ikävä vaiva. Aina soittaessaan hän sai mahtavan erektion. Basisti meni valittamaan asiasta lääkärille. Lääkäri ihmetteli ja pyysi sitten basistia soittamaan soolon saadakseen vaivasta käsityksen. Basisti soitti.
Lääkäri sanoi: 
- Ei mikään ihme, sähän soitat päin vittua.

Naispuolisella narubasistilla oli myös ikävä vaiva. Aina soittaessaan soolon hänen jäkovälinsä kastuivat niin pahasti, että tampoonikaan ei estänyt housujen kastumista. Basisti meni valittamaan vaivastaan lääkärille, joka pyysi häntä soittamaan soolon.
- Ei mikään ihme, sanoi lääkäri, siinähän on munaa.

Narubasisti meni kapakkaan etsimään juttuseuraa. Ostettuaan tuopin hän näki läheisessä pöydässä toisen yksinäisen kaverin ja meni hänen pöytäänsä istumaan. Basisti kysyi osaaottavasti.
- Miksi täällä niin yksinään istut ?
Kaveri katsoi murheellisena basistia ja sanoi:
- Kukaan ei viitsi keskustella kanssani, kun mä olen niin tyhmä. Älykkyysosamääräkin on vain viisitoista.
- Älä välitä, sanoi basisti, mun älykkyysosamääräni on vain neljätoista. Soitatko sääkin narubassoa.

Miten tunnettu narubasisti Bert Hockman oli kiertänyt kaikki suuret lavat.
- Hyvin kaukaa.

Mitä eroa on bassolla ja narubassolla ?
- Narubassolla grillaa kauemmin makkaroita.

Mitä eroa on narubasson soittajalla ja Suomi -konepistoolilla ?
- Konepistooli toistaa itseään vain 500 kertaa minuutissa.

Mitä eroa on narubasistin häillä ja hautajaisilla ?
- Hautajaisissa on yksi juoppo vähemmän.

Eräs kaunis nainen ihastui eräällä keikalla eräässä hotellissa+ narubasistiin, joka esitti tosi mahtavan, nopean ja pitkän narubassosoolon. Yleisö oli ihan hulluna. Nainen pyysi basistia maistamaan sampanjaa huoneeseensa. Hän halusi kuulla narubassosoolon uudestaan. Nainen tarjosi basistille 500 mk:n palkkion. Basisti meni huoneeseen ja siellä nainen makasi alastomana ja jalat levällään vuoteella. No, 500 mk:sta voi tehdä kaikenlaista, ajatteli basisti ja aloitti nopeatahtisen ja pitkän soolon. Nainen kiljui ja valitti kiihkoissaan. Yhtäkkiä basisti lopetti. Nainen parkaisi:
- Miksi sinä lopetit ?
- Kun biisi loppu jo, sanoi basisti
- No, jammaa, jammaa.

Narubasisti pääsi keikalle mustimpaan Afrikkaan,+ Norsunluurannikolle. Kun hän nousi lentokoneesta, niin kuuma ilma syleili hänen kasvojaan ja  kaukaa kuului rummun ääntä tum, tum, tum, tum....Musta tullivirkailija tutki hänen passinsa ja sanoi:
- Kun rumpu lakkaa, tulee hyvin paha...
Basisti majoittui hotelliin. Portsari näytti hänelle hänen huoneensa ja sanoi:
- Kun rumpu lakkaa, tulee hyvin paha...
Ikkunasta kuului vain tum, tum, tum, tum. Basisti lähti illalla kaupungille kävelemään ja taustalta kuului koko ajan tum, tum, tum, tum... Basisti tuli  pimeälle kujalle ja näki kuinka vastaan asteli iso musta, synkkä mies. Basisti kääntyi sivukujalle ja juoksi, mutta kuja päättyi tiiliseinään. Peloissaan  hän kääntyi takaisin ja koko ajan kuului tum, tum, tum, tum. Hän yritti ohittaa ison mustan miehen, mutta tämä astui hänen eteensä, tarttui basistia olkapäästä ja sanoi:
- Kun rumpu lakkaa tulee hyvin paha - tulee narubassosoolo.

Eräs eläinten tutkija päätti testata eri isäntien koiria ja pyysi kokeeseen matemaatikon, arkkitehdin ja narubasistin koirat. Testiä varten kasattiin koehuoneeseen kasa luita.
Matemaatikon koira kasasi luut kymmeneen eri pinoon.
Arkkitehdin koira rakensi luista itselleen kopin.
Narubasistin koira saapui testiin tunnin myöhässä, hotki kaikki luut, hässi muut koirat ja piti lopun päivää vapaata.

Ruotsinlaivoilla soittanut narubasisti meni naimisiin itseään vanhemman naisen kanssa.
- Sinä sitten pääsit vihdoin viimein avioliiton satamaan, onnitteli pyykkilaudan soittaja.
- No, kysymyksessä on enempi kuiva telakka, vastasi basisti.

Minkä takia narubasisti juo kossun raakana ?
- Sillä on vesikauhu.

Minä takia narubasisti nai tytön, jolla oli heikko selkä ?
- Jotta pääsisi niksauttelemaan.

- Mitä ne skifflemuusikot oikein tekee keikkamatkalla, haastatteli naistenlehden toimittaja
- No, me vaan soitetaan ja naidaan, vastasi narubasisti
- Entäs muulloin, jatkoi toimittaja haastatteluaan.
- No, silloin ei soiteta.

Skifflebändillä oli keikka erään palokunnan juhlissa. Narubasisti kysyi palopäälliköltä, että mitä tämä tykkäsi bändin soitosta.
- Pistä vaan lasku tuleen, sanoi palopäällikkö.

Basisti pääsi keikan jälkeen kaksostyttöjen saatille. Pyykkilaudan soittaja  kysyi seuraavana päivänä:
- Onnistuiko ?
- No jaa, vastasi narubasisti, kyllä ja ei.

Mikä on narubasistin tyttären mielibiisi ?
- Ole hiljaa, isi.

Mistä narubasisti tietää vappuna, että keikalla isketty heila on teekkari ?
- Kahdesta tupsusta.

Hanuristi pääsi taivaaseen.
Pyhä Pietari kysyi häneltä, kuinka monta väärää sointua hän oli soittanut uransa aikana.
- Muutaman kerran on tullut soitettua, vastasi hanuristi, kuinka niin. - Kun täällä on semmoinen sääntö, etä jokaisesta väärästä soinnusta saa täällä yhden neulanpiston, sanoi Pietari
Viereisestä talosta kuului armotonta kiljuntaa. Hanuristi kysyi ihmeissään, mitä siellä tapahtui
- Niin, vastasi Pietari, siellä on yksi narubasisti kolmatta viikkoa singerissä.

Mitä ero on joulupukilla ja narubasistilla ?
- Joulupukilla on lahjoja.

Mitä eroa on kanalla ja narubasistilla ?
- Kana munii vain kerran päivässä.

Narubasisti meni baariin ja hänellä oli sammakko pään päällä. Baarimikko kysyi ihmeissään:
- Mistä sinä olet tuommoisen saanut ?
Sammakko vastasi:
- En tiedä, mutta peräpukamista se alkoi.

Joka kerta ennen keikkaa narubasisti tuijotti
puoli tuntia pientä paperinpalaa. Muut muusikot kurkistivat salaa basistin olan yli. Lapussa luki:
- Keppi vasempaan ja naru oikeaan käteen.

Eräänä kuutamoyönä narubasistin lesken puhelin soi. Basistin ääni kuului heikkona tuonpuoleisesta. Leski oli ihmeissään:
- Voi kulta, sinä onnistuit sittenkin, millaista siellä oikein on ?
- Ihan mukavaa, sanoi basisti, täällä syödään vihanneksia, naidaan, sitten taas syödään vihanneksia, sitten naidaan, sitten syödään, sitten nukutaan, sitten syödään, sitten naidaan ja niin pois päin.
- Hyvänen aika, en voinut kuvitellakaan, että taivaassa on tuollaista, sanoi leski.
- Missä taivaassa, sanoi basisti, minä olen kanitarhassa Seinäjoella.
Narubasisti oli keikalla Bangkokissa. Palattuaan hän meni lääkäriin ja hänessä todettiin sukupuolitauti. Narubasisti ihmetteli. Hän oli näet ollut varovainen ja antanut tytölle väärän nimen ja osoitteen.

Montako narubasistia tarvitaan vaihtamaan palanut sähkölamppu ?
Viisi.
Yksi pitää lampusta kiinni ja muut kittaavat olutta niin paljon, että huone alkaa pyöriä.

Miten narubasisti valmistautui aamun porekylpyyn ?
- Hän söi edellisenä iltana ruisleivän ja purkillisen herneitä.

Kaksi skifflemuusikkoa keskusteli moraaliasioista. Pyykkilaudan soittaja sanoi:
- En maannut vaimoni kanssa ennen kuin olimme naimisissa. Entä sinä ?
- En tiedä, sanoi narubasisti, mikä oli hänen tyttönimensä ?

Suomen takamailla asui mies täysi-ikäisen poikansa kanssa. Poika harrasti tietysti narubasson soittoa. Mies halusi pojan pysyttelevän kaukana naisista ja varoitti usein:
- Naisilla on siellä hampaat.
Poika meni kuitenkin naimisiin. Hääyönä morsio ihmetteli miehensä hermoilua, kunnes poika kertoi isänsä varoituksista. Morsio siitä kimmastui, levitti jalkansa ja käski hänen tarkistaa asian.
- No, mitä sieltä löytyy, kysyi tyttö.
- Ei ole hampaita, sanoi basisti, mutta ikenet näkyy olevan huonossa kunnossa.

Narubasisti valitti lääkärille väsymystään. Lääkäri tutki muusikon ja sanoi, että tällaiseen vaivaan auttaa vain vitamiinirikas äidinmaito.
- Täällä terveyskeskukessa on sattumalta eräs nuori rouva, joka voisi auttaa, sanoi lääkäri.
Basisti esiteltiin viehättävälle rouvalle, jonka isot rinnat tihkuivat maitoa. Nainen otti rintaliivit pois ja basisti imi pitkiä kulauksia. Basisti oli komea muusikko. Nainen alkoi kiihottua eikä pystynyt hillitsemään enää itseään, vaan kuiskasi hellästi basistille:
- Haluaisitko jotain muutakin ?
- Niin, oikeastaan, vastasi basisti, saisinko vielä palan leipää.

Narubasistille sattui UFO-kokemus. Hän lähti keikan jälkeen ajamaan kotiaan kohti. Pimeällä metsätaipaleella hänet pysäytti vilkkuvavaloinen UFO. Siitä tuli ulos kaksi sinistä humanoidia, jotka veivät hänet ufoon. Ufo lähti lentoon ja saapui valtavan ison ja kirkkaan emäaluksen luo. Emäaluksessa hänen luokseen tuli iso valkoinen humanoidi, joka otti hänestä verikokeen. Sen jälkeen hänet ilmeisesti huumattiin ja hän heräsi seuraavana aamuna poliisiasemalla.

Narubasisti ajoi keikan jälkeen kotiaan päin kun hän kuuli autoradiosta ilmoituksen.
- Huomio, kaikki autoilijat Kuljun moottoritiellä, joku hullu ajaa moottoritien väärällä puolella lujaa vauhtia .
- Mitä, huudahti basisti, yksi hullu, niitähän tulee vastaan sadoittain.

Narubasisti valitti lääkärille potenssin puutetta. Lääkäri suotteli hänelle hölkkäämistä kymmenen kilometriä viikon ajan, niin asia varmaan hoituu. Lääkäri soitti viikon kuluttua potilaalle ja kysyi onko hölkkä tepsinyt.
- En tiedä, vastasi basisti, olen seitsemänkymmenen  kilometrin päässä kotoa.

Vaimo käski narubasistimiestään haravoimaan lehtiä puutarhassa. Basistille kävi huonosti heti alkuun.
Hän katkaisi jalkansa pudotessaan puusta.

Narubasisti muusikkotovereineen oli palaamassa keikalta ja olivat huoltoasemalla kahvilla, kun kitaristi huusi:
- Hei,  joku varastaa meidän auton.
Basisti juoksi lujaa ulos ja palasi hetken kuluttua.
- Miten kävi, kysyi pyykkilaudan soittaja, ehditkö ajoissa.
- En ehtinyt, vastasi basisti, mutta sain onneksi rekisterinumeron muistiin.

Narubasisti oli saanut työtä ravintolamuusikkona kuukaudeksi.+ Ravintolan johtaja tapasi muusikon ja kysyi miksi tämä ei ole käynyt hakemassa keikkapalkkiotaan.
- Mitä, saako tästä palkkaakin, kysyi narubasisti.

Narubasisti oli saanut keikan Seinäjoen tangokarnevaaleihin ja soitti Tampereen rautatieasemalle.
- Kauanko kestää junalla Seinäjoelle ?
- Hetkinen, sanoi virkailija.
- Kiitos, sanoi basisti ja sulki puhelimen.

Narubasisti oli lääkärillä kovasta päänsärystä ja valitti:
- Tuntuu kuin joku söisi aivojani.
- Ei kannata murehtia, sanoi lääkäri, sillä se jokin kuolee pian ravinnonpuutteeseen.

Narubasisti valitti terapeutille, että hänen seksielämänsä on kahdenkymmenen aviovuoden jälken aivan kuihtunut. Terapeutti ehdotti rakastelemista yllättävissä paikoissa ja asennoissa esim. pöydällä tai auton takapenkillä.  Basisti tuli parin viikon päästä vastaanotolle hymyilevänä ja itsevarmana:
- Syötiin vaimon kanssa päivällistä, sitten heitettiin vaatteet pois ja rakasteltiin pöydällä tosi mahtavasti.
- Niin sitä pitää, myhäili terapeutti, jatkossa kaikki sujuu vielä paremmin.
- No, se tässä hieman huolestuttaakin, sanoi basisti, meillä on nyt porttikielto Seurahuoneelle.

Narubasistilla oli jotain epämääräistä keuhkoissaan ja hän valitti asiasta lääkärille, joka uskoi, että luonto tuon vaivan parantaa ja sanoi:
- Syvään hengittäminen tappaa bakteerit.
- Niin mutta, sanoi basisti, milläs minä saan ne hengittämään syvään.

Narubasisti tuli lääkärinsä luo ja hänellä riippui savuke molemmista sieraimista.
- Näytätte todella olevan avun tarpeessa, totesi lääkäri.
- Ihan totta, sanoi basisti, saisinko tulta.

Narubasisti meni lääkärille. Lääkäri totesi potilaan korvien soivan.
- Hienoa,  sanoi basisti, en olekaan hullu.
- Ei tämä sitä sulje pois, sanoi lääkäri.

Narubasisti meni psykiatrinsa luo kysymään neuvoa, kun vaimo puhuu unissaan ja huutaa, että "ei, Jari, ei"
- Ei syytä huoleen, sanoi psykiatri.
- Miten niin, kysyi basisti.
- No mutta, sanoi psykiatri, vaimonnehan kieltää jatkuvasti.

Miksi narubasisti pesee päänsä tiskialtaassa ?
- Koska vihannekset pestään yleensä tiskialtaassa.

Mikä ero on alkoholistilla ja narubasistilla ?
- Narubasistin ei tarvitse osallistua kaikenlaisiin terapiaistuntoihin, vaan hän voi käyttää senkin ajan kunnon kännäämiseen.

Narubasistin vaimo sanoi miehelleen.
- Olin hullu kun menin kanssasi naimisiin.
- Niin olit, vastasi basisti, mutta en sitä heti huomannut, kun olin niin rakastunut.

Miksi narubasisti nieli haavalaastaria ?
- Hän hoiti mahahaavaansa. 

Narubasisti soitti mielisairaalaan ja kysyi.
- Onko joku hullu päässyt karkuun.
- Mitä tarkoitat, kysyi psykiatri.
- Niin no, sanoi basisti, vaimoni on karannut jonkun kanssa.

Miksi narubasisti viheltää pilliin pytyllä istuessaan ?
- Hän haluaa tietää kumpaa päätä pyyhitään ?

Narubasistilla oli paha arpi otsassa, jota muusikkotoverit ihmettelivät.
- Olin naulaamassa  taulua seinälle ja kysyin vaimolta, että mites
tää oikein laitetaan seinälle, niin hän sanoi, että käytä päätäs.

Narubasisti kehui sooloaan muusikkotovereilleen.
- Vedin niin hurjan narubassosoolon, että se täytti koko juhlasalin. Jotkut jopa poistuivat, antaakseen sille enemmän tilaa.

Narubasisti kertoi aamulla  muusikkotoverilleen pudonneensa unessa sängynpohjan läpi.
- Ihmekös tuo, sanoi pyykkilaudan soittaja, olet niin raskasuninen.

Narubasisti tuli lääkärille jalka poikkinaisena ja kertoi, että
oikeastaan kaikki tapahtui kolme vuotta sitten.
- Kolme vuotta sitten keikan jälkeen yövyin eräässä matkustaja- kodissa, Yöpäivystäjänä oli eräs kaunis nainen ja kun rupesin nukkumaan, niin  hän tuli luokseni yöpaidassa ja kysyi tarvitsinko jotakin. Sanoin, etten tarvinnut mitään. Vähän ajan kuluttua hän tuli luokseni aivan alastomana ja kysyi tarvitsinko mitään. Sanoin, että saisinko lasin vettä. No, hän toi sen ja meni pois.  Kun olin tänään korjaamassa kattoa, niin tajusin, mitä hän tarkoitti ja silloin putosin.

Narubasistilta kysyttiin, mitä on apatia ?
- En tiedä, vastasi basisti, enkä viitsi ottaa siitä selvää.

Narubasistin vaimo sanoi miehelleen:
- Muistatko viimesyksyisen metsästysretkesi ?
- Kulta, miten niin, kysyi basisti.
- Eräs hirvistä soitti ja ilmoitti, että sinulle on syntynyt vasa.

Narubasisti meni tosi huonossa kunnossa lääkärille, joka sanoi:
- Onpa poika pannut itsensä huonoon kuntoon.

Eräs narubasisti rakastui tulisesti erääseen kauniiseen neitokaiseen. Basisti oli kuitenkin aikaisemmin harrastanut vain homosuhteita ja häntä vaivasi suuresti se, miten naisen kanssa tulisi menetellä. Basisti soitti lääkärilleen ja kertoi huolestuneena ongelmasta. Lääkäri rauhoitteli basistia ja sanoi:
- Tee vain kaikki niinkuin tähänkin asti, mutta nyt edestäpäin.

Narubasisti oli pyykkilaudan soittajan kanssa ravintolassa ryyppämässä,  kun hän yhtäkkiä putosi lattialle.
- Mikä hänelle tuli, kysyi baarimikko.
- Ei  hätää, sanoi pyykkilaudan soittaja, hän tietää tarkalleen, milloin hän lopettaa ryyppäämisen.

Miksi narubasisti osti mustia kondomeja ?
- Hänellä oli treffit lesken kanssa.

Itsensäpaljastamista harjoittanut narubasisti järkyttyi, kun hänelle tuli takkiin.

Narubasisti oli lentokoneessa. Lentoemäntä kiersi tarkistamassa, että turvavyöt olivat varmasti kiinni kaikilla matkustajilla.
- Laittakaa vyönne kiinni, hän sanoi basistille.
- Ei tarvitse, sanoi basisti, mulla on henkselit.

Narubasisti joutui armeijaan. Lääkärintarkastuksessa lääkäri kauhistui basistin jalkahien hajua ja pyysi hoitajaa tuomaan vettä pesuvadissa. Hoitaja toi vettä.
- Kai alokas tietää, mitä nyt tehdään, kysyi lääkäri.
- Kyllä käsitän, herra tohtori, minut siirretään laivastoon.

- Jos et mene naimisiin kanssani, niin ripustan itseni naruun talonne pihalle, sanoi narubasisti tyttöystävälleen.
- Älä ihmeessä tee sitä, sanoi tyttö, isä ei pidä siitä, että basisteja roikkuu jatkuvasti talomme edessä

Skifflebändin jäsenet juovat koskenkorvaa eri tavalla:
Banjonsoittaja juo kossua veden kanssa.
Pesulaudan soittaja juo kossua ilman vettä.
Narubasisti juo kossua kuin vettä.

Miten saa narubasistin hulluksi ?
Pistää sen pyöreään huoneeseen ja sanoo, että nurkassa on laatikko.

Narubasisti meni ostamaan kaupasta televisiota, mutta myyjä kieltäytyi
Sanoi, että hän ei myy narubasisteille.
Basisti naamioitui banjonsoittajaksi, mutta tulos oli sama, myyjä sanoi, että hän ei myy narubasisteille.
Basisti naamioitui pyykkilaudan soittajaksi, mutta tulos oli ihan sama.
Narubasisti kysyi kiukustuneena:
- Haluan ostaa tuon telkkarin, miksi minulle ei myydä ?
- Siksi, vastasi myyjä, koska tuo ei ole televisio vaan mikroaaltouuni.
Mitä eroa on narubasistilla ja apinalla ?
- Apina kuorii banaanin ennenkuin syö sen.

Narubasisti oli joutunut sairaalaan; häntä oli lyöty puukolla.
Lääkäri kävi tarkistuskierroksella ja sanoi:
- Onpa muusikko kalpeana.
- Ei se ainakaan raudanpuutteesta johdu, sanoi basisti.

Narubasisti oli lentokoneessa, jonka moottori syttyi tuleen. Kaikki matkustajat komennettiin hyppäämään koneesta. Basistille sanottiin, että laske kymmeneen ja avaa laskuvarjo. Basisti kuitenkin rojahti suoraan maahan. Kun ensiapumiehet kiiruhtivat paikalle, niin he huomasivat basistin olevan vielä hengissä ja kysyivät:
- Mihin koskee ?
- Yhdeksän, vastasi basisti.

Skifflebändi Iku-Turso oli lentokoneessa, joka syöksyi maahan. Ketkä pelastuivat ?
- Suomen kansa.

Narubasisti oli naistentansseissa ja kertoi muusikkotovereilleen:
- Minua haettiin kaksi kertaa, ensin portsari ja sitten vaimo.

Pyykkilaudan soittaja tapasi muusikkotoverinsa narubasistin:
- Herranen aika, sinullahan on ihan uusi Saab.
- Joo, sanoin basisti mielissään, yhtenä päivänä erään keikan jälkeen yksi nuori rouva pyysi minut autoonsa, heitti kaikki kuteet veks ja sanoi, että ota mitä haluat ja koska sen kuteet ei sopinu mulle, niin mä otin sen Saabin.

Vesisängyn omistajan virsi: Joutukaa sielut on aikamme kallis, vuoteemme virtana vierivi pois.

Kutojan virsi: Minä silmät luon ylös taivaisiin.

Savolaisen hevosmiehen virsi: Armollas ruunaa, kaunista.

Alkoholistin virsi: Kirkasta oi Kristus meille.

Gynekologin virsi: Mun tutkit Herra tarkasti, sä tiedät kaikki tekoni.

Poikien puuhia: Matti ja Teppo tappelivat, tuli Jouko ja Kosti.

Matti ja Teppo saivat aikoinaan 1980-luvulla jättihitin Neuvostoliitossa kappaleellaan: "Et voi mennä rajan taa".
Etelä-Afrikassa heidän suurin hittinsä oli:
"Pidä musta kiinni"

Spiikkejä

Soitamme hyvin yhteen ja usein puoli kahteen.

Älkää pilatko iltaanne, antakaa meidän tehdä se.

Soitamme yleisön pyynnöstä huolimatta.

Kiitoksia kovasti eräälle henkilölle, joka tuolla eteisessä toivotti meidät tervetulleeksi:
- Nuo ne vielä puuttuu.

Jos kaikki Suomen tangokuninkaat ja -kuningattaret laitettaisiin+ riviin päiväntasaajalle, niin se olisi hyvä juttu.

- Kesti aikansa, ennenkuin huomasin, että en osaa soittaa bassoa, sanoi narubasisti Bert Hockman, mutta sillä välillä minusta oli jo tullut kuuluisa.

Bert Hockmanin laki:
Jos narubasson soitto voi mennä pieleen, niin se menee pieleen.

Hockmanin I lisälaki:
Jos narubasson soitto ei mennyt pieleen, niin olisi loppujen lopuksi ollut parempi, jos se olisi mennyt pieleen.

Hockmanin II lisälaki:
Jos narubasson soitto menee pieleen, niin se menee pieleen pahimmalla mahdollisella tavalla.

Hockmain III lisälaki:
Narubasson soitto ei ole koskaan niin pahankuuloista, ettei se voisi olla vieläkin pahempaa.

Luciano Ornin toteamus:
Narubasson soitto on tila, josta ei voi sanoa, että "unohdetaan koko
juttu".

Mitä yhteistä on narubasson soittajalla ja siperialaisella öljyputken asentajalla ?
- Parista tuumasta ei ole niin väliä.

Narubasisti kehui muusikkotovereilleen olevansa kova uimari ja löi vetoa, että ui Näsijärven poikki.  Basisti hävisi vedon. Uituaan järven puoliväliin hän tunsi voimiensa loppuvan ja ui takaisin rantaan.

Iäkkäänpuoleinen narubasisti meni lääkärinsä vastaanotolle valittaen, että kuulo oli mennyt kovin huonoksi.
- Kuinka huonoksi se on mennyt , kysyi lääkäri.
- Niin on huono, ettei kuule edes omaa pieruaan.
Lääkäri tutki korvat, kirjoitti reseptin ja antoi sen basistille.
- Tälläkö kuulo paranee, kysyi basisti.
- En tiedä paraneeko kuulo, sanoi lääkäri, mutta ainakin pieru kovenee.

 
     

 
© 2004 Bert Hockman - Tekninen toteutus Optinet kotisivut